Sarita Lehtiranta

Odotukset tulevalle kaudelle:

”Odotan kesältä onnistumisen kokemuksia, hyvää joukkuehenkeä ja että saadaan nauttia pelaamisesta ilman liikaa paineita. Haluan kehittyä pelaajana ja saada varmuutta omaan tekemiseen.”

Koutsin kommentti pelaajasta:

”Siitä tietää, että joukkue on kova, kun kokoonpanosta löytyy peräti kolme Lehtirantaa. Vaikka Sarita joutuukin iloisen perhetapahtuman vuoksi aloittamaan harjoituskauden muita myöhemmin, rautaisen kokemuksensa ansiosta hän on varmasti valmis peleihin heti ensimmäisestä vuoroparista lähtien.
Saritalla on uskomaton kyky upottaa pallo merkistä väliin juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Hän kuuluu myös joukkueen varmimpiin kopinnostajiin. Ulkopelissä Saritan voi huoletta sijoittaa pelipaikalle kuin pelipaikalle. Räpylävarmuus on kivenkovaa ja vahva heittokäsi pitää vastustajan etenijät kurissa.
Sarita on rauhallinen ja esimerkillinen joukkuepelaaja, joka ei heikollakaan hetkellä syyttele muita, vaan tsemppaa ja motivoi joukkuetta kohti seuraavaa onnistumista.”