Liikuntapalveluiden toiminta keskeytetään ajalla 27.11.-18.12.2020

26.11.2020

Kunnan kaikki tilavaraukset on peruttu 27.11.–18.12. Peruutus koskee kaikkia kunnan hallinnoimia tiloja.

Vihdin kunnan palvelut

Toimimme kansallisten ja alueellisten ohjeistusten mukaan sekä teemme aktiivisesti toimenpiteitä tilanteen turvaamiseksi Karviaisen alueella. Tällä sivulla kerrotut tiedot voivat muuttua, tietoja päivitetään tarpeen mukaan.

Korostamme jokaisen toimijan ja aikuisen vastuuta noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja muiden viranomaisten ohjeita hygienia- ja muista järjestelyistä, joilla viruksen leviämistä ehkäistään. Aikuisten vastuulla on huolehtia, että myös lapset noudattavat ohjeita. Meistä jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa ratkaisevasti koronaviruksen ja muiden flunssavirusten leviämiseen, ja siten suojata itsensä ja läheistensä lisäksi riskiryhmiä.

Lue lisää:

 Tilanne 27.11. alkaen

Perusopetus ja lukiokoulutus

·         Opetusta annetaan opetussuunnitelman mukaan lähiopetuksena, yksilölliset erityisjärjestelyt ovat mahdollisia PoL § 18 mukaisesti. Erityisjärjestelyihin siirrytään karanteenitilanteissa tai koronaan sairastuttaessa.

·         Yläkoulujen oppilailla ja koulun henkilökunnalla on maskisuositus 23.11.2020 alkaen.

·         Vihdin lukio on etäopiskelussa 23.11. alkaen syyslukukauden loppuun saakka.

·         Syyslukukauden juhlat ja todistusten jaot toteutetaan omien luokkien kesken, koko koulun yhteisiä tilaisuuksia ei järjestetä.

·         Koulut ovat tiedottaneet wilman kautta koteja syksyn kuluessa viesteillä, joissa on tarkempia ohjeita ja suunnitelmia liittyen hygieniaan, tarpeettomien fyysisten kontaktien välttämiseen (mm. ruokailujen ja välituntien järjestelyihin), henkilöstön turvaamiseen ja koulun iltapäivätoiminnan järjestämiseen. Tiedotusta jatketaan edelleen tilanteen sitä edellyttäessä.

·         Lisätietoja OPH: Opetustoimi ja koronavirus https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/opetustoimi-ja-koronavirus

Varhaiskasvatus

·         Varhaiskasvatusyksiköt ovat käytössä tilanteen mukaan huomioiden valtakunnalliset ohjeistukset.

·         Avoin päiväkoti on kiinni ajalla 30.11.–15.12.2020 lukuun ottamatta kerhoja. Tarkemmat aukiolot löytyvät Annantien perhetuvan sivuilta  https://www.vihti.fi/kasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatus/avoin-paivakoti/.

·         Huoltajien on tärkeää ilmoittaa lasten hoidon tarpeesta varhaiskasvatukseen.

·         Lapset tuodaan ja haetaan niin, että kohtaamiset ovat lyhytaikaisia.

·         Suosittelemme vahvasti huoltajien käyttävän maskia lasten tuonti- ja hakutilanteissa (sisätiloissa).

·         Henkilökunta tekee lasten sisään- ja uloskirjaamiset.

·         Varhaiskasvatus- ja esiopetuskeskustelut järjestetään aina etänä.

Kokous- ja liikuntatilat sekä ulkoharrastuspaikat

  • Kunnan kaikki tilavaraukset on peruttu 27.11.–18.12. Peruutus koskee kaikkia kunnan hallinnoimia tiloja.
  • Uimahalli sekä kuntosali ovat suljettuina 27.11.–18.12.
  • Kunnalta varattavissa olevien ulkoliikuntapaikkojen varaukset on peruttu 27.11.–18.12.

Liikuntapalvelut

·         Liikuntapalveluiden toiminta keskeytetään ajalla 27.11.-18.12.2020. Keskeytys koskee kaikkea kunnan järjestämää, fyysistä kokoontumista edellyttävää liikuntapalvelua. Ryhmäliikuntakausi päättyy kausiohjelmassa ilmoitetun mukaisesti 11.12.2020. Pitämättä jääneiden liikuntakertojen tilalle tarjoamme mahdollisuuksien mukaan videojumppia, joista tiedotetaan kuhunkin ryhmään syyskaudella osallistuneita erikseen.

·         Uimahalli ja kuntosali ovat kokonaan suljettuina sekä ryhmiltä että yleisöuimareilta aikavälillä 27.11.-18.12.2020.

Nuorisopalvelut

·         Nuorisopalvelujen avoin nuorisotilatoiminta keskeytetään 26.11.2020–12.1.2021 välisenä aikana. Nuorisotilat aukeavat seuraavan kerran keskiviikkona 13.1.2021 mikäli tilanne sen sallii.

·         Nettinuorisotila Discordissa laajentaa toimintaansa. Samoin kouluilla tehtävää nuorisotyötä tehostetaan voimakkaasti.

·         Jalkautumisia toteutetaan perjantai-iltaisin. Jalkautumisten pääpaino on muistutella nuoria vastuullisuudesta poikkeusolosuhteiden aikana.

·         Tarkempaa tietoa löytyy nuorisopalvelujen verkkosivuilta sekä sosiaalisesta mediasta.

Kirjasto

  • Pääkirjasto Nummelassa ja Vihdin kirkonkylän kirjasto ovat suljettuna 27.11.–18.12.2020. Omatoimikirjasto kirkonkylällä ei ole käytettävissä. Kirjastoauton reitit on peruttu samalta ajalta.
  • Kirjastojen varattavat kokous- ja monitoimitilat eivät ole kiinniolon aikana käytettävissä.
  • Kirjastojen kiinnioloaikana lainoja on mahdollista palauttaa pääkirjaston palautusluukkuun. Palautusluukku sijaitsee Hannankadun puolella.
  • Kirjasto tiedottaa lainassa olevan aineiston ja noutamista odottavien varausten eräpäivien siirrosta lisää myöhemmin. Lainoja on mahdollista uusia itse verkkokirjastossa lukki.finna.fi, ottamalla puhelimella yhteyttä Vihdin pääkirjastoon numeroon 09-4258 3181 tai Vihdin kirkonkylän kirjastoon numeroon 044 767 4654 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen vihdin.kunnankirjasto (at) vihti.fi. Lisätietoja kirjastosta

Museo

·         Vihdin museo on yleisöltä suljettuna 30.11.2020–11.1.2021. Teemanäyttelyyn "Vihtiläisen paras ystävä" Niuhalan vanhalla kansakoululla voi tutustua taas 13.1.2021 lähtien ke–pe kello 12–16. Ulkovitriinin talvinäyttelyyn museon pihalla voi tutustua turvallisesti 24/7 ja museon FB-sivuilla voi seurata joulun lähestymistä päivittäisestä joulukalenterista. Lisätietoja museosta

Työvoimala

·         Työvoimala suljetaan asiakkailta 18.12.2020 saakka.

Kulttuuripalvelut & Galleria Pictor

  • Galleria Pictor on suljettu yleisöltä 27.11.2020 lähtien toistaiseksi
  • Yleisötapahtumia ei järjestetä toistaiseksi ja kulttuuripalveluita tarjotaan etänä
  • Lisätietoja kulttuuripalveluista: Tommi Muhli, tommi.muhli (at) vihti.fi 

 

Hiiden Opisto

Taiteen perusopetus

  • Vihdin alueella taiteen perusopetusta antavien opistojen ryhmäharrastustoiminta keskeytetään ja harrastukset toteutetaan vain etämuotoisena 27.11. alkaen
  • Alle 15-vuotiaiden yksilöopetus jatkuu. Lähiopetuksessa maskin käyttöä edellytetään koko opetushenkilökunnalta sekä yläasteikäisiltä oppilailta. 

Kunnanvirasto

  • Kunnanviraston asiointi puhelimitse, sähköisesti tai ajanvarauksella jatkuu toistaiseksi. Haluamme turvata asiakkaidemme ja kunnantalon henkilöstön terveyden, ja siksi kunnanviraston ovet pidetään suljettuna. Asiointi tapahtuu pääosin puhelimitse ja sähköisesti. Pakolliset asiakastapaamiset hoidetaan tarvittaessa ajanvarauksella. Asiakastapaamisissa rajoitamme asiaa hoitavien henkilöiden määrän enintään kahteen henkilöön.

 

Ystävällisin terveisin

 

Vihdin Kunta / Tilapalvelu