Vipan naisten tahti kiihtyy - Espoolle tyrmäys Mailapuistossa

16.8.2018

Mari Sallinen iski lujaa Espoota vastaan. 13 lyötyä juoksua kertoo Marin hurjasta vireestä.
Mari Sallinen iski lujaa Espoota vastaan. 13 lyötyä juoksua kertoo Marin hurjasta vireestä.
II-palkittu Riia Virto pelasi hyvän lukkaripelin lisäksi myös sisäpelissä monipuolisesti. Tässä Riia tuo yhden kolmesta tuodusta juoksustaan.
II-palkittu Riia Virto pelasi hyvän lukkaripelin lisäksi myös sisäpelissä monipuolisesti. Tässä Riia tuo yhden kolmesta tuodusta juoksustaan.
Riikka Kahilainen ja Saara Simolin liikkuivat laajalla alalla polttolinjassa. Liikkuva ja hyvä pelinluku yhdistettynä tappavaan heittokäteen aiheutti lukuisia paloja Espoolaisille.
Riikka Kahilainen ja Saara Simolin liikkuivat laajalla alalla polttolinjassa. Liikkuva ja hyvä pelinluku yhdistettynä tappavaan heittokäteen aiheutti lukuisia paloja Espoolaisille.
Koppari Hanni Haapsaari on saanut kauden aikana varmuutta lyöntipeliinsä.
Koppari Hanni Haapsaari on saanut kauden aikana varmuutta lyöntipeliinsä.
Tuuli Haapsaari meni tarvittaessa hyvin etenijäjokerina kentälle.
Tuuli Haapsaari meni tarvittaessa hyvin etenijäjokerina kentälle.
I-palkittu Emilia Helminen pelasi uhrautuvasti. Vaikka ottelu oli jo selvänumeroinen, jaksoi Emi yrittää loppuun asti.
I-palkittu Emilia Helminen pelasi uhrautuvasti. Vaikka ottelu oli jo selvänumeroinen, jaksoi Emi yrittää loppuun asti.
Vipan etukenttä lukkari Riia Virton, sieppari Janika Kiurun ja 1-vahti Emilia Helmisen toimesta esti Espoon lyhyet vaihtoyritykset totaalisesti.
Vipan etukenttä lukkari Riia Virton, sieppari Janika Kiurun ja 1-vahti Emilia Helmisen toimesta esti Espoon lyhyet vaihtoyritykset totaalisesti.
Vipan jokeriosasto pelasi mallikkaasti läpi ottelun. Tässä Sarita Lehtiranta iskee yhden kolmesta lyömästään juoksuista.
Vipan jokeriosasto pelasi mallikkaasti läpi ottelun. Tässä Sarita Lehtiranta iskee yhden kolmesta lyömästään juoksuista.

Vihdin Pallon naisten maakuntasarjan joukkueen peli kohenee kauden lähestyessä huipennustaan. Vipan nykykunnon sai tuntea Espoon Pesis keskiviikkona pelatussa ottelussa Mailapuistossa. Vipan voittotulos 0-2 (0-20, 1-14) ei jätä selittelyille tilaa - Vipan naiset on kovassa iskussa.

Vipalla hurja alku

Vipan naiset aloittivat paikallisottelun lähes hurmoksessa. Omalla aloittavalla sisävuorolla kotijoukkue Espoo sai tehtyä palottoman ajolähdön, mutta Vipa sai hyvällä takatilannepelaamisella poltettua Espoon etenijät kotitaipaleelle. Oma sisävuoro puolestaan oli sellainen, jollaista ei vielä olla nähty tällä kaudella. Joukkue löi täydet kolme kierrosta ja tuloksena oli kaikkiaan kaksikymmentä juoksua. Jokainen juoksuista syntyi hyvillä lyönneillä. Mailapuiston ahtaalla kentällä ei juuri läpilyönneillä pääse juhlimaan, mutta Vipa löi jatkeilta ja takaa usean läpilyönnin, joista syntyi useampi juoksu kerralla. Vuoroparissa nähtiin myös yksi kunnari Emilia Helmisen tekemänä. Mari Sallinen puolestaan löi jokaisella lyöntikerrallaan useamman juoksun vaihtelevilla lyönneillä. Myös muut Vipan naiset innostuivat esittämään parasta lyöntivirettään vuoroparissa. Jakson toisessa ulkovuorossa pidettiin yllä tiivistä ulkopeliä ja ensimmäinen jakso päättyi Vipan yhden sisävuoron jälkeen juoksueron ollessa vaaditut 20 juoksua reilussa puolessa tunnissa.

Toisella jaksolla ei enää aivan ensimmäisen jakson kaltaista juoksuiloittelua nähty, mutta oma peli saatiin pidettyä riittävän hyvällä tasolla, eikä hyvänolon tunnetta päästetty valloilleen. Ulkopelissä varsinkin lukkari Riia Virto yhdessä 1-vahti Emilia Helmisen kanssa pitivät yllä juonikasta ja nopeaa työskentelyä, tukahduttaen Espoon sisäpelin lähes täysin. Linjassa Mari Sallinen, Saara Simolin ja Riikka Kahilainen tilkitsivät keskikentän, eikä Espoolla ollut juurikaan siellä tilaa lyönneille.

Kokonaisuudessaan ottelu oli Vipan lyöntipelin osalta kesän parasta ja ennen peliä sovittu pelaaminen kovilla lyönneillä toteutettiin hienosti. Jokainen naisista pystyi pitämään lyönnit hyvällä tasolla, eikä paloja epäonnistuneista lyönneistä juurikaan tullut. Myöskään Espoo ei antanut juoksuja ohiheitoilla tai vapailla, vaan juoksut tehtiin omilla hyvillä suorituksilla. Lyöntipuolella naisista kunnostautuivat varsinkin Mari, Emi ja Riia. Lyöntivalikoimissa nähtiin kovien lyöntien lisäksi myös hyviä taitolyöntejä. Vaihtoja tehtiin hienoilla varsilla, koukkunäpyillä ja ohituksilla kovien rajalyöntien lisäksi. Yksi illan komeimmista kotiutuksista nähtiin, kun Mari kotiutti kierteisellä 1-raja näpyllä Lotta Lehtirannan.

Ottelussa palkittiin I-palkinnolla 1-vahtina onnistunut kovalyöntinen ja -kätinen Emilia Helminen ja II-palkinnolla juonikkaan lukkaripelin pelannut ja lyöntipuolella onnistunut Riia Virto.

Alkusarjan viimeinen kotiottelu on Hiidenkirnussa sunnuntaina 26.8 kello 14, kun vieraaksi saapuu Haminan Pallo.