Vipan naiset iloisella pelipäällä – nyt kaatui Nurmijärvi

27.5.2018

Emilia Helmisen lyöntipelissä on ruutia. Toisessa ottelussa peräkkäin on ollut lyötynä kunnari.
Emilia Helmisen lyöntipelissä on ruutia. Toisessa ottelussa peräkkäin on ollut lyötynä kunnari.
Joukkue onnittelemassa Emilia Helmistä kunnarin jälkeen.
Joukkue onnittelemassa Emilia Helmistä kunnarin jälkeen.
Lukkari Riia Virto piti yllä hyvää vauhtia ja sekoitti hyvin Nurmijärven peliä.
Lukkari Riia Virto piti yllä hyvää vauhtia ja sekoitti hyvin Nurmijärven peliä.
Kotipesään juoksun tuova kärki Janika Kiuru oli vaikea poltettava pesien välillä.
Kotipesään juoksun tuova kärki Janika Kiuru oli vaikea poltettava pesien välillä.
Kolmosvahti Tuuli Haapsaaren lyönnit ovat saaneet lisää ruutia tällä kaudella.
Kolmosvahti Tuuli Haapsaaren lyönnit ovat saaneet lisää ruutia tällä kaudella.
Kakkospalkittu Hanni Haapsaari pelasi toisen jakson kärkenä ja hoiti Lotan kanssa takakentän virheettä.
Kakkospalkittu Hanni Haapsaari pelasi toisen jakson kärkenä ja hoiti Lotan kanssa takakentän virheettä.
Saara Simolin uurasti varsinkin ulkokentällä kiitettävästi.
Saara Simolin uurasti varsinkin ulkokentällä kiitettävästi.

Vipan naiset jatkoivat toisessa kotiottelussaan Nurmijärven Mailaa vastaan siitä, mihin ensimmäisessä ottelussa Virkkalaa vastaan jäivät. Vahva ulkopeli tukehdutti vastustajan yritykset ja hyvä oma sisäpeli tuotti selkeät voittoluvut 2-0 (16-2, 5-2).

Vipan aloittamassa ensimmäisessä sisävuorossa ei emäntien kone vielä lähtenyt täysillä käyntiin, mutta vastustajan pienoisella avustuksella saatiin kolme juoksua aikaiseksi ja kun Nurmijärven joukkueesta kolme ensimmäistä lyöjää poltettiin, päästiin jatkamaan toinen vuoropari jo 3-0 lukemista. Seuraavissa kolmessa vuoroparissa voittolukemia vielä kaunisteltiin mm. Emilia Helmisen ja Mari Sallisen kunnareilla 16-2 jaksovoittoon. Nurmijärvellä oli huomattavia vaikeuksia Vipan hyvin liikkuneen ja lukkari Riia Virton johtaman varman ulkopelin kanssa.

Toisella jaksolla helteinen keli hieman rauhoitti Vipan peliä ja samaa lyönti-ilottelua, mitä esitettiin ensimmäisellä jaksolla, ei enää nähty. Tarvittavat juoksut saatiin aikaiseksi lähes väkisin lyötyinä ja tehokas ulkopeli piti Nurmijärven kovat lyöjät kurissa. Vasta viimeisessä vuoroparissa vastustaja sai jakson ensimmäiset kolmostilanteet aikaiseksi ja niistä tehtyä hyvillä lyönneillä ja hieman Vipan avustuksella kaksi juoksua.

Ottelussa Saara Simolin uurasti edellisen ottelun tapaan laajalla alueella polttolinjassa kolmospolttaja Mari Sallisen avustamana. Yhteistyö lukkari Riia Virton ja ykkösvahti Emilia Helmisen välillä toimi hienosti läpi ottelun. Kopparipari Hanni Haapsaari ja Lotta Lehtiranta puolestaan pelasivat loisto-ottelun takakentällä ja varsinkin Lotta katkaisi muutaman todella vaarallisen läpilyönnin.

Ottelussa palkittiin II-palkinnolla Hanni Haapsaari ja I-palkinnolla Emilia Helminen.