Vipan naiset kesyttivät Päiväkummun Pedot

19.7.2017

Ykköspalkittu Riikka lyömässä yhtä ViPan juoksuista korkeasta tolpasta. Sarita, Siiri, Tiia, Salla ja Jessika jännittävät taustalla.
Ykköspalkittu Riikka lyömässä yhtä ViPan juoksuista korkeasta tolpasta. Sarita, Siiri, Tiia, Salla ja Jessika jännittävät taustalla.

Vihdin Pallon naisten joukkue onnistui kesyttämään Päiväkummun Pedot vierasottelussa naisten aluesarjassa supervuoroparin jälkeen numeroin 1-2 (6-12, 15-10, 0-1).

Ensimmäinen jakso oli ViPan hallintaa heti ensimmäisestä sisävuorosta alkaen ja jokaisessa sisävuorossa johtoasema vankistui. Kärki meni hyvin kentälle ja kotiutusosasto napsi juoksuja tasaisesti. Ulkopeli pysyi hallussa ja varsinkin kopparit Lotta ja Hanni pelasivat loistavalla asenteella. Linjassa Riikka ja Tiia uurastivat laajalla säteellä. Kotijoukkueella oli tuskaista saada tilanteita aikaiseksi ensimmäisen jakson ajan. Kotijoukkueen juoksut tulivatkin ensimmäisessä jaksossa lähinnä ViPan harhaheittojen seurauksena viimeisessä vuoroparissa.

Toisella jaksolla tilanne muuttui päinvastaiseksi ja pallojen sirvahtelut räpylästä ja ohiheitot avustivat kotijoukkuetta saamaan vankan johtoaseman, jota ViPa ei hyvästä viimeisen vuoroparin tasoittavasta saanut enää kirittyä kiinni. Herpaantuminen näkyi myös sisäpelissä muutamina huolimattomuuksina ja turhina paloina.

Supervuorossa kotijoukkue PäPe sai heti kolmostilanteen aikaan kärjelle. Kaksi takapaloa ja ainoan kotiutustilanteen tuhoaminen Lotan hirmuheitolla takakentältä kotipesään antoi voittomahdollisuuden ViPan naisille tasoittavalla sisävuorolla. Kolmostilanteesta Lotta löi kovan merkkaamattoman saumalyönnin ykkösvahdin vierestä aina koppareille asti, jolloin huippunopea etenijä Janika karkasi tuomaan voittojuoksun.

Ottelussa palkittiin ykköspalkinnolla hyvässä lyöntivireessä ollut Riikka ja II-palkinnolla ulkopelissä loistanut Lotta.

- Kai