Naisilla ulkopelin juhlaa VJJ:tä vastaan

22.6.2017

ViPan naiset esittivät kesän parasta ulkopeliä kotiottelussaan 21.6 VJJ:tä vastaan. Muutamaa pientä lipsahdusta lukuun ottamatta vastustajan lyönnit saatiin varmasti haltuun ja tilanteista saatiin tarvittavat palot aikaiseksi. Ottelu päättyi ViPan voittoon 2-0 (3-1, 7-5)

Ottelun alku antoi suuntaviivat koko ottelulle. Loistavan siepparipelin pelannut Janika otti luulot pois vastustajalta polttamalla kaksi ensimmäistä vastustajan pienillä kentällemenoa yrittänyttä kärkietenijää ykköspesälle. Näiden suoritusten jälkeen ei vastusta enää liiemmin yrittänyt pienillä lyönneillä tilanteita rakennella. Linja ja kopparit taasen surutta tuhosivat vastustan muut tilanteenrakentelu- ja kotiutusyritykset takapesille ja kotiin. Laskujen mukaan VJJ sai ensimmäisellä jaksolla ainoastaan kolme takatilannetta, joista ainoa juoksukin olisi voitu tarvittaessa estää, mutta jakson päättävä kolmas palo saatiin samasta tilanteesta helposti muuten hoidettua.

Ensimmäinen jakso oli vähäjuoksuisuudesta huolimatta ViPan täydellistä hallintaa, josta huolellisemmalla sisäpelillä olisi saatu komeampi juoksuero aikaiseksi.

Toisella jaksolla VJJ aloitti pirteämmin ja ViPan ulkopelissä oli hieman liikaa hyvänolon tunnetta ja pienten nukahdusten jälkeen VJJ meni johtoasemassa aina kolmanteen vuoropariin asti. Sisäpeliä vaivasi edelleen pienoinen jännitys ja varsinkin tilanteiden rakentelu tyssäsi turhiin paloihin. Neljännessä vuoroparissa oma sisäpelaaminen aukesi pakon edessä ja tarvittavat juoksut saatiin taottua väkisin VJJ:n kentästä. Suoraviivaisemmat lyöntiratkaisut riittivät vuoroparissa 4 juoksun tekemiseen ja riittävän kaulan saamiseen jaksovoittoon asti.

Palkitut: Satu I-palkinto ja Salla II-palkinto